Eräänä varsin pidettynä harjoituksena kurssilaiset pääsivät kokeilemaan tarinan kirjoittamista ryhmässä. Jokainen sai paperin, johon kirjoitti otsikon sekä neljä virkettä. Tämän jälkeen paperista peitettiin kolme ensimmäistä virkettä niin, että seuraava osallistuja näki vain viimeisen virkkeen. Hän sai sen jälkeen jatkaa tarinaa haluamallaan tavalla.
Tällaisessa harjoituksessa saattaisi helposti käydä niin, että tarinoista tulee täysin epäkoherentteja ja absurdeja – joka toki sopii huonon kirjoittamisen henkeen mainiosti! Keskusteltuamme kurssilaisten kanssa tehtävän jälkifiiliksistä totesimme, että tarinoista tulikin yllättäen melko koherentteja ja osassa juonikin säilyi – ja kaikissa oli jonkinlainen loppuratkaisukin. Osa teksteistä sai jopa filosofisia käänteitä ja osa muistutti jo dekkaria. Tutustu ja ihastu teksteihin alla!
Tällainen harjoitus heittää ajatuksen ilmoille: Voisiko kirjoittamista kokeilla joskus ryhmässäkin sen kliseisen yksin puurtamisen sijaan?
___________________________________________________________________
Pikku-Maijan uusi poni
Pieni Maija oli kuusivuotias lettipäinen tyttö, joka haaveilee omasta ponista. Hän rakastaa ponien samettista turpaa, pitkiä silmäripsiä ja ihanaa tuoksua, jota isä kutsuu hajuksi. Maijalla on tänään syntymäpäivä, ja hän on varma, että saa lahjaksi ponin.
Maija heräsi aikaisin, ja juoksi alakertaan, jossa äiti, isä ja veli odottivat synttärikakun kanssa valmiina laulamaan.
Matkalla Maija kompastui pehmoleluihinsa ja löi päänsä. Perhe kerääntyi hänen ympärilleen ja totesi Maijan olevan tajuton. “Soittakaa ambulanssi”, huusi isä.
Juoksin nopeasti sisälle ja väänsin numerot: nolla, nolla, nolla. Odottaminen oli pitkää. Lopulta ambulanssi saapui. Auton ovet suljettiin ja se lähti sinne suuntaan, mistä se oli tullut.
Suuntaan, johon en tahtonut mennä enää koskaan. Siellä oli menneisyys. Täällä oli nykyisyys ja toivottavasti tulevaisuus. Turvassa.
Hän huokaisi, päivä oli pelastettu. Valtakunta turvattu ja toimeentulo taattu. Nyt kohti päivää seuraavaa! Mitä huominen tuo tullessaan?
Sitä kun ei voi kuin arvata. Arvaaminen on kivaa. Arvalla voi vaikka voittaa. Voittaminen olisi kivaa..
Maijan alahuuli vapisi, itku kaihersi silmää. Ei tullut ponia, ei. Ei edes pehmolelua. Ruuaksi oli meetvurstipizzaa.
***
Olipa vain kerran
Sattuipa vaan kerran että kynä ei suostunut kirjoittamaan. Mitä vain se kynän päässä oleva yritti kynnä hyytyi paikoilleen. Tätä jatkui tuskastuttavan kauan, se tuntui jo melko pitkältä ajanjaksolta, kunnes tapahtui yllättävä tilanne, kynä rupesi savuamaan!
Kynä syttyi ilmiliekkeihin ja tuli tarttui kirjoittajan hihaan. Pahaksi onneksi hän oli juuri desinfioinut kätensä. Käsidesi ei ollut imeytynyt kunnolla ja leimahti. Huoneen täytti savu, palaneen lihan ja paperin ja kankaan haju. Hän heilutti kättään kirkuen tuskasta.
Käsi repsotti, se oli poikki. Huumaava kipu lävisti hänen kehonsa ennen kuin hän menetti tajuntansa. Oli vain tyhjää ja pimeää. Koskin päätäni ja jalkojani. Olin sittenkin elossa. Ihana elämä, miten sinua rakastankaan. Astuin ulos kellarista ja auringonsäteet häikäisivät silmiäni. Astahdin automaattisesti pari askelta taaksepäin. Sitä minun ei olisi pitänyt tehdä. Osuin kellarin korkeaan kynnykseen. Tajusin kaatuvani, mutta en voinut pelastua.
Tuho tuli – vai tuliko sittenkään? Viime hetkellä kädet tarttuivat käsiin. Kenkäni putosivat, mutta minä jäin roikkumaan. Käännyin katsomaan suojelusenkeliäni.
Enkeli olikin pikimusta. Musta oli yllättävän häikäisevän kaunis. Se säteili hyvyyttään, melkein polttavasti. Nyt se hymyili kauniisti.
***
Hissinnappulan jännittävä seikkailu verovirastossa
Olipa kerran hissinnappula, joka eli. Se oli innoissaan aina, kun sitä painettiin. Pohjaan, ja taas se ponnahti ylös. Hissinnappula tunsi olevansa maailman tärkein asia.
Nappula rupesi hehkumaan kirkkaan keltaista valoa. Valo voimistui voimistumistaan sehän rupeaa jo häikäisemään. Nappulasta tulikin hohtava ego painike joka kohosi uljaasti hisseineen ylimpään kerrokseen. Sen valtava valo häikäisi kaiken kansan loistollaan ja valovoimallaan.
Jumala katsoi alas, ihasteli kätensä töitä kirkkaan valon juhlistaessa näkyä. Siinä se nyt oli, kaikkivaltiaan suurin ja mahtavin voimannäyte. SIlmänkantamattomiin pelkkää viljavaa maata, onnellisia ihmisiä, Suur-Suomi! Tämä valtakunta tulisi olemaan todiste hänen suuruudestaan.
Uusi koti oli valtaisa lukaali, miljonäärin uudisrakennus, arkkitehtien ennennäkemätön luomus. Koti oli vertaansa vailla ja kaikkien ystävien kadehtima.
Juhlat saattoivat alkaa, kun olimme saaneet tämän kierroksen tehtyä. Aluksi vetäydyin nurkkaan ja seurailin tilannetta. Huomasin ruhtinaalliset tarjoilut olohuoneen tai oikeastaan salin pöydästä. Otin käteeni täyden lasin punaviiniä.
Siemaisin huokaisten lasista. Samalla hetkellä tajusin, ettei viini maistunut samalta kuin viimeksi. Katsoin lasia epäuskoisesti. Aikoiko joku myrkyttää minut?!
Epäluuloisesti katsoin ympärilleni. Syyllinen paljastui ja linnaa tuli! Salajuoni jäi toteutumatta, päivä pelastui. Oikeus on voittanut!
***
Syysretki Ritajärvelle
Lähdimme kulkemaan parkkipaikalta kohti polkuja. Ritva kulki heti perässäni. Reput oli lastattu eväillä. Oli niin kaunista.
Nainen huokaisi onnesta. Hän oli juuri siellä missä halusikin. Kauneus hurmasi hänet. Kunpa voisin olla täällä ikuisesti, aamen.
Hartaasti hän nyökkäsi ja avasi kätensä, asteli sitten lähellä olleen sateenkareen juurelle. Hän oli astumaisillaan sen päälle, kun kaukaa vavahti huuto: “Sinä et pääse sinne!”
Huutaja oli hädissään. Lopulta se kuitenki pääsi perille. Kaikki hurrasivat onnesta. Miten hienosti tilanne päättyikään!
Tämä oli todellinen onni, koska mahdollisuudet huonoon lopputulokseen olivat olemassa.
Karhu vaelteli tutussa metsässä seuraavana päivänä. Voi kun saisi vielä lohta, puolukat eivät houkuttaneet. Karhu istahti mietteissään mättäälle joen varteen.
Karhun seuraksi ilmestyi puolukanpoimija. Täti noukki marjan toisensa perään vilkaisemattakaan eläimeen. Eläin oli häiriintynyt.
Kaikki oli sittenkin mennyt hyvin. Oli aika ohittaa se rauhallisesti kävellen. Huokaisin onnesta. Edessäni aukesi kaunis maisema ja päivä oli vielä ihan aluillaan.
***
Tanssitunnilla
Helen pyörähteli, jammaili, hytkyi musiikin tahtiin. Ohjaaja huusi ja innosti riehumaan. Se sopi Helenille, mutta Ali näytti kärsivältä. Miksi Ali oli raahattu mukaan?
Ei auttanut muu kuin kestää tämä, vaikka se tiesi kantohommia meille kaikille. Minä olin ensimmäisenä. Matka eteni vaikkakin hitaasti, lähenimme määränpäätä ja astuimme sisään. Heitin matkalaukkuni ja Alin nurkkaan.
Olin väsynyt matkasta. Haaveilin kuumasta kylvystä ja lasillisesta kylmää juomaa. Istahdin sängylle. Ehkä piristyisin, jos hän soittaisi.
Mutta turhaan odotan, ei hän kuitenkaan soita. Saldo on varmaan loppunut. Tai on jonkun tytönhupakon matkassa. Näin tässä taas kävi, voi kurja minun kohtaloani!
No olen onneksi tähän jo tottunut. Kun on valmiiksi maassa, ei putoa korkealta. Toisaalta ottaahan se päähän. Miksi aina minulle käy näin??
Tää on niin tätä, jos ees joskus kävis tuuri. No, leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Kadunkulmassa istui romanialaiskerjäläinen.
Annoin hänen kuppiinsa kympin ja kiitin Luojaani, etten ollut kuin kerjäläinen. Ystäväni Kela muisti minua 600 euron kuukausirahalla, joka piti minut juuri ja juuri elävien kirjoissa.
***
Unelmien poikamies
Kiiralla oli kiire. Poikaystävä odotti häntä metsän reunassa. Kiira aikoi ilmoittaa poikkikselle, että se oli nyt loppu, slut, over. Kiira oli tavannut uuden uroon. Tosin ei virallisesti tavannut vielä, mutta neito oli nähnyt miehen kuvan somessa.
Tästähän hän vasta hurjistui. Noin kehtasi leveillä somessa! Niinpä hän ilmiantoi miehen ylläpidolle ja kohta miehen profiili olikin kielletty palvelusta.
Mies jatkoi irstailuaan muissa kanavissa. Hän matkusti Ruovedelle Muroleen kanavalle. Täällä hän herätti paheksuntaa esiintymällä nakuna. Paikalle hälytettiin virkavalta, joka sulki miehen poliisiauton takapenkille.
Mies nojasi raollaan olevaan ikkunaan ja huusi sylki roiskuten kyttä on natsisika! Kyrmyniskainen poliisi roiskaisi pitkän syljen kohti huutelijaa ikkunan takana, toivoi roiskeen löytävän tiensä sisälle. Takapenkillä mies näytti poliisille keskisormea. Lihaksikas konstaapeli nousi autoon kuljettajan paikalle. “Että oikein virkavalta vie kotiin”, ajatteli Ritva, “hyvä on”. Mies katsoi alta kulmien, mutta hymyili lopulta. “Pelastin sinut ja mielelläni sen teenkin”.
Olisi voinut jäädä tekemättä. Sekosin täysin jalkoihini ja mattoon. Kuin ihmeen kaupalla sain itseni vielä koottua ja ryhdyin puhumaan. Hetken kuluttua olin valmis.
Tähän olin pyrkinyt ja tähän olin tullut. Huokaisin syvään. Sitten nostin haulikon autosta ja ammuin hänet. Kaikki oli hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti