Sastamalan opistolla järjestettiin lokakuussa 2025 huonon kirjoittamisen lyhytkurssi. Kurssilla osallistujat pääsivät esimerkiksi kirjoittamaan huonon aloituksen, huonon runon sekä pohtimaan, mitä on perfektionismi ja onko se haitallista vai hyödyllistä tekemisellemme. Onko huono kirjoittaminen tosiaan vain hauskaa ajanvietettä vai voisiko siinä olla jotain syvempääkin taustalla?
Huonoa kirjoittamista olen aiemmin pohtinut kirjoittamisen opintojeni blogissa. Ennen oman kurssini alkua olin jälleen sen pohdinnan äärellä, miksi huonoa kirjoittamista tarvitaan. Tajunnanvirtana syntyi seuraavanlaisia ajatuksia:
Nykypäivän elämämme on todella hektistä ja kilpailuhenkistä. Meiltä vaaditaan jatkuvasti parasta suoritusta ja täydellisyyttä. Jo kouluajoilta lähtien muistamme, miten punakynä heilui ainekirjoituksessa. Tämän tarkoituksena ei varmastikaan ollut lannistaa, mutta niin siinä usein vaan käy: ei tee mieli edes yrittää, kun tuntuu siltä, ettei osaa. Haastan tämän käsityksen: Miten voi edes olettaa osaavan jotain asiaa, jos sitä ei edes pääse kokeilemaan? Virheet ovat osa oppimisprosessia ja kautta aikojen ihmiset ovat oppineet yrityksen ja erehdyksen kautta.
Kirjoittamista lähestytään mielestäni pedagogisessa mielessä väärästä tulokulmasta: tekstin oletetaan olevan heti valmis ja viimeistelty. Jatko-opinnoissa moni ei saa edes aloitettua, koska pelkää, ettei tekstistä tule tarpeeksi hyvää. Lisäksi näemme aina hiotun lopputuloksen valmiin kirjan/esseen/artikkelin muodossa, emmekä prosessia sen takana. Todellisuudessa prosessi voi olla paljon monimuotoisempi kuin voisimme kuvitellakaan: esimerkiksi J.K.Rowling kirjoitti Viisasten kiven ensimmäisen lauseen 15 kertaa uudestaan. Tästä voi siis miettiä, miten monta kertaa koko kirja on kirjoitettu, mikäli jo ensimmäinen lause on pyyhitty pois 14 kertaa ennen kuin lopullinen versio on ollut valmis.
Erityisesti korkeakoulumaailmassa perfektionismi on yliedustettua – mutta niin on myös uupumus ja ahdistuneisuus. Mielestäni neuvoksi ei käy “ota itseäsi niskasta kiinni” tai “tee enemmän”, vaan ehkä pitäisi tehdä jopa vähemmän ja löysätä kriteereitään.
Ajattele kirjoittamista kuvanveistona: tarvitset köntin materiaalia, jotta pääset edes alkuun. Miksi kirjoittaminen olisi mitenkään erilaista? Raakaversiosta on paljon helpompi alkaa työstää kuin valkoisesta paperista/näytöltä.
Oma innostukseni huonoon kirjoittamiseen alkoi Jyväskylän avoimessa yliopistossa proosakurssilla, jossa ensimmäisenä tehtävänä oli kirjoittaa mahdollisimman huono aloitus romaanille. Teksteistä tuli hulvattomia ja oli todella riemastuttavaa huomata, miten opiskelijat heittäytyivät huonon kirjoittamisen maailmaan. Keskusteluissa jälkeenpäin paistoi myös ilo ja luovuus: ei ollut paineita kirjoittaa hyvin, tai näyttää kellekään olevansa huippukirjoittaja. Tästä sain inspiraation: Voisiko tätä käyttää hyödykseen ihan omassa kirjoittamisessa? Ja miten veisin tätä ilosanomaa muillekin? Huono kirjoittaminen on esimerkiksi mahdollistanut minulle sen, että sain gradun aikaiseksi, eli huvittavuudestaan huolimatta kyseessä ei ole pelkästään höpönlöpöä.
Heitän sinulle seuraavaksi haasteen: Mitä jos inspiraation puuttuessa kokeilisitkin kirjoittaa huonosti?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti